”Ei tässä ole mitään pelättävää” – 9-vuotias Moon huomasi olevansa therian, kun häntäluun kohdalle tuli outo tunne Janakkalan Sanomat 18.9.2024 19:39 https://www.janakkalansanomat.fi/elamanmeno/art-2000010698764.html Puoli vuotta sitten 9-vuotias turenkilainen Moon alkoi tuntea häntäluun kohdalla outoa tunnetta: kuin siinä olisi roikkunut jotain karvaista. Sen jälkeen hän on elänyt välillä therianin elämää. Moonin isä tukee lapsensa kiinnostuksen kohdetta. 9-vuotias Moon viettää therianina aikaa muun muassa Liinalammilla. Kuva: Veera Visapää Liinalammin laiturilla tassuttelee musta susi. Äkkiä se tekee ison loikan. ”Välillä tuntuu, että hyppään vain ihan pienesti, mutta loikasta tuleekin jätti-iso”, susi huikkaa. 9-vuotias Moon on turenkilainen therian. Moon on hänen eläinnimensä, ja tällä hetkellä tytön theriotype, eli eläintyyppi, on susi. Toisinaan Moon on myös kissa tai koira. Iltaisin Moon ei saa aina unta. ”Siksi therian-nimeni on moon eli kuu. Kuin susi, joka valvoo yöllä eikä nuku”, Moon sanoo. Moonin ihmisnimeä ei käytetä tässä jutussa lapsen henkilöllisyyden suojaamisen vuoksi. Hänen henkilöllisyytensä on Janakkalan Sanomien tiedossa. Kentällä on hyvä tehdä quadropicsiä. Kuva: Veera Visapää Therian-ilmiö tuli rytinällä uutisaiheeksi sen jälkeen, kun iltapäivälehdet uutisoivat joidenkin koulujen kieltäneen maskit ja hännät tunneilla, koska eläimellinen käytös häiritsi opetusta. Therianilla tarkoitetaan lasta, joka esittää eläintä ja ainakin jossain määrin kokee olevansa se myös sisimmältään. Turengin alakoululla opettajat eivät ole huomauttaneet Moonille, eikä hän ole kuullut opettajien puhuvan asiasta. Moonin mietityttää, mitä tapahtuu, jos myös hänen koulunsa kieltää naamiot ja hännät. ”Se harmittaisi, koska välillä olen halunnut olla therian myös koulussa”, Moon miettii. Lue lisää: Janakkalan koulut linjaavat therian-oppilaista – Näin rehtorit kommentoivat ilmiötä, jossa lapset esiintyvät eläiminä Therian-ystävänsä kanssa Moon on käyttänyt naamiota välitunnilla. Kun koulun kello soi, Moon juoksee äkkiä luokkaan laittamaan naamion reppuun. ”Pelottaa, jos kaikki mun luokkalaiset saisi tietää ja alkaisi kiusata.” Ruokalan jonossa joku saattaa kuiskata ”turri” tai ”therian” katsoessaan häntä. ”Ihmiset ei hyväksy erilaisuutta ja jotkut kiusaa ihan vain huvikseen. Toisilla ei ole parempaa tekemistä kuin pilata toisen päivä”, Moon sanoo. Moonilla on useampia naamioita. Isän ostamista valmiista naamiopohjista on syntynyt kissoja, koira ja susi. Pörröisen mustan hännän voi yhdistää mihin tahansa naamioista. Kuva: Veera Visapää Hyppyjä voi tehdä myös maastossa. Kuva: Veera Visapää Moon on ollut therian puolen vuoden ajan. Kaikki alkoi siitä, kun Moon huomasi tuntevansa silloin tällöin koulussa tai kotona itsensä eläimeksi. Erityisesti häntäluun kohdalla oli outo tunne: kuin siinä olisi roikkunut jotain karvaista. ”Välillä käännyin pelästyneenä katsomaan, että ei kai mulla ole häntää, koska siltä se tuntui”, Moon sanoo. Joskus tuntui kissalta, joskus sudelta. Moon kokeili varovasti ulvoa tai haukkua ja se tuntui hyvältä. Kotona hän teki kulmasohvalta alas kissahyppyjä. Se tapahtuu niin, että hypyn lähtöasennossa hän on kyykyssä kädet kiinni rintakehässä kuin takajaloillaan seisovalla eläimellä. Sormet taittuvat kämmentä kohti nivelten kohdalta muodostaen käsistä tassut. Sitten Moon ponnistaa ja hyppää maukuen alas. Hypyn kanssa täytyy olla tarkkana. Välillä sormet ovat venähtäneet, kun hän on laskeutunut liian vauhdilla tassukämmenten päälle. Leikkikentillä Moon pääsee kiipeilemään. Kuva: Veera Visapää Moonilla on therian-ystäviä. On therian, joka osaa Moonin mukaan ihan sairaan hienoja hyppyjä. Toinen on tehnyt yhden hänen kissamaskeistaan. Ystäviensä kanssa Moon käy tekemässä quadropicsiä eli neljällä jalalla kulkemista tai soittelee therianina videopuheluita. ”Välillä mau’umme, mutta yleensä puhumme ihmiskieltä.” Moon tekee melkein joka päivä myös omia videoita, joissa kuvaa esimerkiksi hyppyjään. Moon myös seuraa therian-kanavia Whatsappissa, esimerkiksi Seikoa. Moon käy tassuttelemassa Liinalammin kentällä ja leikkipuistoissa tai joskus kaupassa.Therianina oleminen on enimmäkseen hauskaa, mutta ei aina. Esimerkiksi silloin, jos joku tulee tönäisemään kaupassa. ”Silloin tuli olo, että apua, nyt mä olen väärässä tai vääränlainen”, Moon sanoo. Moon on ollut therian puolen vuoden ajan. Kuva: Veera Visapää Serkku kutsuu välillä turriksi. Turrin ja therianin ero on siinä, että turriksi ryhdytään, mutta Moon ajattelee, ettei therianina olo ole oma valinta. Moon miettii pitkään kysymystä, onko therianina oleminen leikkiä. ”En tiedä”, hän sanoo. ”Ei se ole leikkiä, koska teen niin kuin minusta tuntuu. Therianina tuntuu, että saan olla sellainen kuin olen. Mutta ei tässä ole myöskään mitään pelättävää”, Moon sanoo. ”isä ja äiti ovat ottaneet chillisti”, Moon kiittää. ”Ajattelen, että tämä on edullinen harrastus, joka kehittää taitoja ja luovuutta ja jossa liikutaan paljon”, Moonin isä sanoo. ”Aikuisille ilmiössä tuntuu olevan jotain pelottavaa, koska se on erilaista. Minusta on hienoa, että lapset voivat suunnata energian johonkin tällaiseen, eikä koneella olemiseen”, hän jatkaa.